kooman lyhyt historia

90-luvun alku. Laanilan yläaste, kahdeksas luokka. Valinnaisena konekirjoitus. Ei oikein iske. Haluan vaihtaa. Opo sanoo että puu- tai tekstiilitöitä olisi tarjolla.

"Menet varmaan puutöihin".

Haluan tekstiilitöihin.

"No siihen sinun pitää pyytää kotoa lupa".

Tekstiilityöt oli mukavaa. Siellä oppi omin käsin, suhteellisen pienellä vaivalla, muuttamaan kankaan vaatteeksi. Ja sitten - pyöröpuikot ja neulominen. Se vei täysin mennessään.
Se oli taito jonka opin tekstiilityön tunnilla ja se muuttui harrastukseksi jota halusin tehdä vapaa-ajallani. En minä siitä noin silloin ajatellut. Silloin se oli mukavaa tekemistä, jonka sivutuotteena sai huomiota kun poikana neuloi menemään pitkin koulun käytäviä.

Opettelin tekemään kirjoneuletta. Raija opetti miten pitkä nasta vältetään. Kirjalin pipoon MOLO. Sarjakuvasankarini. Myöhemmin purin sen pipon, tarvitsin keltaista. Kirjailin OLS, jääpallojoukkueeni. Olisi kiva jos nyt olisi tuo MOLO-pipo tallessa. Toisaalta ei ole enää OLS-pipoakaan. Katoavaisia ovat tuotoksemme.

Ostin Helsingistä footbagin. Pienen nahkaisen pallon, jota potkitaan puolelta toiselle. Isäni ilme oli hämmästynyt kun sanoin sen maksaneen sata markkaa. Hän pyöritteli sitä käsissään: "voit tehdä tällaisen helposti itse". Muutama päivä myöhemmin kädessäni oli isäni tekemä footbag. Paksua kankeaa nahkaa, sisällä popcornia. Sain ideasta kiinni. Voisin tehdä tuollaisen helposti itse.

...jatkuu myöhemmin...

Meidän pitää uskaltaa olla parempia ihmisiä.

kooma@koomamies.fi - 0400 164 996